Höllää jouluna! 5 keinoa joulusta nauttimiseen.

Joulu! Syksyn kovan työrupeaman jälkeen joululoma on kuin kirkas valo pitkän tunnelin päässä. Jouluun mahtuu lunta, lepoa ja laadukasta ruokaa. Vaikka lumi ei olekaan aina itsestäänselvyys, näyttäisi se tänä vuonna peittävän muuten tummaa maisemaa.

Vielä muutama kuukausi ajatus lomasta tuntui todella kaukaiselta. En ollut uskoa, kun se vihdoin saapui. Hengähdystauko on monelle, itseni mukaan lukien, tässä vaiheessa pimeää talvea erittäin kaivattu.

Viime syksy oli yksi elämäni rankimpia kokemuksia tähän mennessä. Opiskelu oli tiivistä viikosta toiseen ja huolet töistä kasautuivat niskaan. Ahdistus iski päälle useammin kuin haluaisin muistaa. Pahin stressin aiheuttaja syksyn aikaan oli kiire. Deadline toisensa perään muistutteli itsestään ja jos yritin keskittyä kaikkeen saman aikaisesti, en saanut valmiiksi mitään. Samanlainen tunne on voinut herätä sinullakin monessa kohtaa.

IMG_1721

Kuusi on vähän kuin pohjoisen bodhipuu. Sen alla on hyvä levätä ja hiljentyä meditoimaan.

 

Urheileminen on minulle monella tapaa todellinen henkireikä mutta vaikka mieli virkistyykin hikoillessa, keho itsessään ei osaa erotella psyykkistä ja fyysistä stressiä toisistaan. Rankka harjoitteleminen tuottaa tulosta vain jos malttaa välillä myös levätä. Vaikka en koko syksyä vetänyt ilman palauttavia viikkoja, joululla on silti oma erikoinen paikkansa myös urheilijan elämässä. Mieli ja keho ovat asennoituneet lepoon joulun aikaan ja sitä tunnetta on kaikkien urheilevien ja kuntoilevien kunnioitettava.

Kaikesta huolimatta olen onnellinen, että jaksoin sen loppuun. Joulu on aikaa uudestisyntymiselle ja haluan tarjota sinulle muutaman näkökulman, joilla voit ottaa kaiken irti levon päivistäsi oli lomasi kuinka pitkä tahansa.

Jos tunnet ideoiden resonoivan itsesi kanssa, ota ne käyttöön. Jos ei niin voit aina sivuuttaa ne. Tavoitteeni on tarjota sinulle neuvoja, mutta ne toimivat vain siinä määrin kuin sinä itse koet ne toimiviksi.

Tässä on viisi keinoa höllätä ja antaa joulun taian tehdä tehtävänsä!

1. Tee valmiiksi yksi iso asia ennen joulua.

Jouluna on vaikea rentoutua, jos mieltä painaa vielä viimeistelemättömät työt tai jokin muu ”kiireinen” asia, joka on pakko hoitaa. Sinun kapasiteettisi työskennellä on kuitenkin rajallinen ja jotta voisit unohtaa työt joulupyhien ajaksi sinun on kehitettävä uusi ajattelutapa.

Tee lista kaikista tärkeistä asioista, jotka haluat saada valmiiksi ennen joulua. Valitse niistä isoin ja tärkein tehtävä, käy sen ääreen äläkä lopeta ennen kuin olet saanut sen valmiiksi. Mieti, mitkä ovat seuraamukset kunkin tehtävän kohdalla. Mistä on eniten hyötyä oikein tehtynä ja mistä puolestaan eniten  harmia jos jätät sen tekemättä?

Yhden tärkeän asian loppuun saattaminen on pitkällä aikavälillä tärkeämpää kuin monen turhanpäiväisen askareen. Onnistumisen tunne, jonka saat tehtävän valmistumisesta on myös vahvempi ja voit lähteä hyvällä omallatunnolla ansaitsemallesi lomalle.

En laske tähän listaan joulun omia askareita, jotka eivät mielestäni ole oikeutettuja syitä stressaantua joulun alla. Joulusiivous on esimerkiksi askare johon koko perhe voi osallistua ja oivallinen tapa unohtaa työkuviot. Olettaen tietysti että perhe dynamiikka ei aiheuta uusia mutkia. 😉

2. Anna töiden olla, ne eivät karkaa mihinkään.

Kun olet saanut tehtyä yhden ison työsi (ja kenties aikaa on jäänyt muidenkin tehtävien  tekemiseen), on aika siirtyä tauolle. Se tarkoittaa, että työasioiden miettiminen on kiellettyä! Anna itsellesi lupa olla ajattelematta työasioita, kun on aika levätä. Työt jaksavat kyllä odottaa. Tilanne joulun jälkeen saattaa muuten olla sama, kuin nukkumattoman yön jälkeen.

Työstä irtaantuminen antaa mielikuvituksellesi voimaa. Alitajuntasi tekee töitä, kun et aktiivisesti mieti asioita. Loman jälkeen saatatkin huomata pursuavasi uusia ideoita ja kehittämismahdollisuuksia. Ota siis vapaa-aikasi tosissasi. Lue kauan aloittamasi kirja loppuun ja rentoudu!

3. Anna lahjoja, auta muita.

Olen huomannut, että omia murheita voi helpoiten paeta yksinkertaisesti auttamalla muita. Kuten eräs kuuluisa diktaattori sanoi: ”Me kaikki haluamme auttaa toisiamme. Ihmiset ovat sellaisia. Haluamme elää toistemme onnesta, ei toistemme kurjuudesta.”

Ystävällisyys löytyy pienistä teoista. Avaa ovi herramiehen tapaan (koskee myös naisia). Hymyile ja osoita kiitollisuutta. Tarjoa tuntemattomalle kupillinen kahvilassa.

Lahjojen antaminen on myös yksi keino osoittaa lähimmäisen rakkautta. Lahjoja ei anneta velvollisuuden tunteesta, vaan  itsesi takia, sillä tiedät toisen tulevan iloiseksi lahjan saamisesta. Anna lahja pyyteettömästi sellaiselle ihmiselle, joka on mielestäsi ansainnut sen.

Etsin itse lahjani usein kirpputorilta. Käytetyissä tavaroissa on luonnetta ja joskus voi löytää hauskojakin yllätyksiä. Toinen varma lahja on suklaa tai muut itse tehdyt herkut; raakasuklaa on varma valinta ainakin allekirjoittaneelle!

4. Vietä aikaa ihmisten kanssa, jotka antavat sinulle voimaa

Elämä on liian lyhyt vietettäväksi sellaisten ihmisten kanssa, jotka aiheuttavat vain pahaa mieltä ja stressiä. Ystävät ja perhe ovat iso osa elämää. Slki on tärkeää, että panostat suhteidesi laatuun. Kukaan ei ole täydellinen mutta valinta kuuluukin: kenen epätäydellisyyttä olet valmis kestämään. Ketkä ovat valmiita kestämään sinun epätäydellisyyttä?

Vietä aikaa niiden ihmisten kanssa, jotka saavat sinut onnelliseksi ja vähemmän aikaa niiden kanssa, jotka eivät. Perheeni on minulle erittäin rakas, mutta aina välillä pieni ero on tarpeen. Joulu on aikaa rentoutua ja lähimmäistesi tulee ymmärtää ja kunnioittaa omaa aikaasi.

 5. Lepää ja liiku.

Jouluun kuuluu eritoten hyvä ja laadukas ruoka. Jouluaaton herkkupöytä on otollinen paikka tankata energiat täyteen mutta varo tankkaamasta liikaa!  Panosta laatuun määrästä tinkimällä ja tarjoat kehollesi mitä se tarvitsee toipuakseen syksyn koitoksista. Hyvä ruoka on  lahja kehollesi raskaan työn tekemisestä ja silloin ei kannata tyytyä sekundaan!

Lepo ja nukkuminen on tärkeä osa palautumista ja se koskee niin ruumiillista kuin ajatteluakin vaativaa työtä. Neljän seinän sisään ei kuitenkaan ole suositeltavaa jäädä pitkäksi aikaa. Pyri viettämään levon hetkesi kevyesti liikkuen ja ulkoillen. Raittiissa ilmassa on hyvä  purkaa ajatuksia, meditoida tai kehittää nälkää seuraavaan juhlapöytään!

Päätän kirjoitukseni näihin sanoihin! Toivottavasti joulusi on antoisa, ruokaisa ja täynnä rakkautta!

Hyvää Joulua! Palaamme taas.

 

Opi, kasva, valloita!

-Juho

 

 

 

 

Comments 2

  1. Vau! Ei tässä voi muuta sanoa, teksti on tosi osuva ja sai miettimään ihan uudella tavalla. Huomasin sen vast nyt mutta jatkossa lomaillessa aion ottaa vinkeistä opiksi ja oikeasti nauttia lomasta ilman stressiä!

    1. Post
      Author

      Kiitos Saara kommentista! Toivottavasti seuraava lomasi kuluu täysin levon merkeissä 😉

Vastaa